Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kisupussukka


Minua pyydettiin tekemään söpö virkattu pussukka kahdella kissalla,
semmoinen johon mahtuu reilunkokoinen älypuhelin.

Pienen ideanmetsästyksen jälkeen tein tämmöisen:


Silmät ja suu jäivät epätoivoiseksi yritykseksi joten nämä kisut saavat nyt olla selin.


Toivotaan että on mieluinen...

♥ ♥ ♥

Ja voittaja on...


Perheemme neidit toimivat onnettarina ja nostivat korista pussukan voittajan nimen.
Paljon Onnea Lankatarha-blogin TiinaV! 


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pellavaa


Tykkään hirveästi pellavasta materiaalina.
Rouhea, kaunis ja parenee vain mitä enemmän käyttää.

Kaapissani pyörinyt pellavaliina sai uuden käyttötarkoituksen kun päätin ommella siitä käsipyyhkeitä. Liinana kun en sitä koskaan käyttänyt enkä ole raaskinut noin hyvää heittää poiskaan.

Mutta nyt pyyhkeinä tulee käyttöön varmasti...



♥ ♥ ♥

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Virkattu pussukka


Virkkasin välityönä käsilaukkuni pikkutavaroille pussukan minikokoisesta ontelokuteesta.
Tosi kiva ja nopea virkattava lanka, ihan uusi tuttavuus minulle.

 Aloitin virkkaamisen vetoketjusta ja etenin pohjaa kohti joten ei tarvinnut ommella yhtään saumaa ja vältin sillä tylsän vetoketjun ompeluvaiheen. 
Viimeisellä kerroksella käänsin työn nurin ja virkkasin alareunan yhteen pussukaksi.



Ihan uusi tuttavuus minulle oli myös harjoitella kuviovirkkausta, ehkä teen tuolla tekniikalla jotain toisenkin kerran. Mukavaa hommaa.

♥ ♥ ♥


torstai 23. huhtikuuta 2015

Perusmusta


Olen ollut pulassa, vaatepulassa.
Kauppojen sovituskoppeihin änkeytyminen on tuntunut vastenmieliseltä joten olen ostanut netistä suurimmaksi osaksi ne muutamat pakolliset vaatekappaleet jotka olen hankkinut.
Eilen illalla kuitenkin päädyin taasen ompelukoneeni ääreen innokkaana tekemään itselleni kaapistani puuttuvaa pitkää peruspaitaa mustasta trikoosta. Aikeena oli laittaa uusi tuotos tänään päälle työpaikan koulutukseen mutta toisin kävi kun vatsa alkoi oireilla.

Tässä tämä uusin vaatekappaleeni nyt kuitenkin komeilee...
Tämän enempää ei peruspaita voi olla peruspaita :)


Sitä on helppo muunnella asusteilla.
Esim. lempihuivilla tai yhdistää siihen kiva neuletakki. 



Paidasta taisi tullakin samantien käytetyin vaatteeni.

♥ ♥ ♥

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kenellä on arpaonni


Vielä ehtii osallistua pussukka ARVONTAAN sunnuntaihin 26.4 saakka. 
Silloin illalla saa joku lapsistani toimia onnettarena ja arpoa voittajan. 


Onnea osallistujille...